KUNTAVAALIOHJELMA 2025

OMISTAMISESTA OSALLISUUTEEN

1. Kaavoitus

Kaupungeissa pitää rakentaa nykyistä tiiviimmin ja maaseudulla nykyistä vapaammin.

  • Vähemmän sääntelyä
  • Kiinteistövero ohjaamaan kaavoitusta
  • Parkkipaikkanormien purkaminen
  • Korkeampaa rakentamista
  • Täydennysrakentaminen: lisäkerrokset, tontille lisää neliöitä ja kerroksia
  • Palveltava kaikkia kansalaisia. Esteettömyys ja osallisuus.Liikenne

2. Liikenne

Soveltuvaa liikennettä oikeassa paikassa

  • Joukkoliikennettä kaupunkeihin, esimerkiksi ratikat Turkuun ja Ouluun
  • Markkinaehtoinen parkkipaikkojen hinnoittelu
  • Joukkoliikennettä ja pyöräilyä voitava parantaa ilman autoilun heikentämistä
  • Viihtyisä kaupunkiympäristö

3. Kunnan talous kuntoon

Investoidaan tulevaisuuteen

  • In-house yhtiöiden kieltäminen/rajoittaminen
  • Prosenttitaiteesta luopuminen
  • Kunnan tehtävä ei ole omistaa tiloja tai yhtiöitä
  • Kiinteistöveroa ylös, kuntaveroa alas
  • Osallisuus – kuntalaiset mukaan päätöksentekoon
  • Hankintaosaaminen
  • Irtisanomisia jätetty tekemättä
  • Keinoälyn käyttö sille soveltuvissa kohteissa

4. Koulut ja koulujen tulevaisuus

Oppivelvollisen oikeudet.

  • Koulujen ja koulumatkojen turvallisuus
  • Oppiminen keskiöön
  • Kännykkäkielto mahdollinen ilman lakia
  • Luokkakokojen pienentäminen ja tukea sitä tarvitseville
  • Opetuskieliin selkeyttä ja yksinkertaisuutta. S2-kielestä luopuminen

5. Kunnat elinvoimaisiksi

Kuntien elinvoimaisuus ykkösasiaksi

Jos ei pärjää yksin, sitten yhdessä muiden kuntien kanssa

6. Kunnat markkinahäirikköinä

Luonnolliset monopolit kunnan omistuksessa.

  • Kuntien ei pidä kilpailla yksityisten palveluntarjoajien kanssa
  • Olemassa olevien palveluiden yksityistämistä tulee selvittää
  • Palveluissa tulee keskittyä sellaisiin joita ei yksityisellä synny
  • Kaupungin sallittava yksityisten toimijoiden toiminta myös uimarantojen ja muiden
    liikunta- ja vapaa-ajanviettopaikkojen yhteydessä

7. Liikunta/kulttuuriseteli käyttöön

Kulttuurisetelin ja liikuntasetelin tarkoitus on lisätä pienituloisten ja nuorten kulttuuri- ja
liikuntaharrastuksia.

  • Palveluita täytyisi kohdistaa nimenomaan nuoriin. Kynnys palvelun käyttämiseksi
    matalaksi.
  • Seteli pitää käyttää kunnan omiin, yksityisiin, yhdistyksen tai seuran järjestämiin tai
    toisen paikkakunnan palveluihin
  • Muutetaan tuki rakenteista harrastajille, ei tueta suoraan liittoja/seuroja

8. Ympäristö ja luonto

Luonto luonnolle, ympäristö meille kaikille

  • Puistoalueet ja niityt pörriäisille. Käyttämättömät ruohoalueet niityiksi.
  • Jätehuolto helpoksi
  • Vieraslajien tuhoamiseen välineitä kuntalaisille

9. Palveluista tiedottaminen

Kunta on kuntalaisia varten

  • Ongelma on ettei palveluista usein tiedetä
  • Palveluista pitää kertoa aktiivisemmin
  • Osaksi kuntavaalityötä. Kerrotaan kampanjassa mitä palveluita jo on.
  • Osallisuus. Päätöksiä tehdessä tiedotetaan ja kuunnellaan päätöksen kohteena olevia.