311 Tim Stenman

Kehityspäällikkö

Uudenmaan vaalipiiri

Kuka?

Olen 33-vuotias IT-alan kehityspäällikkö Uudeltamaalta. Olen ollut jäsenenä Liberaalipuolueessa perustamisesta lähtien, mutta lähinnä seuraajana. Nykyinen maailmantilanne, sekä maamme tilanne saivat minut aktivoitumaan ja lähtemään ehdolle eduskuntavaaleihin 2023. Yritän itse elämässä ottaa asiat vastaan siten kuin tulevat ja olla stressaamatta asioista turhan paljoa. Tiedän ja tiedostan kuitenkin hyvinkin paljon samanaikaisesti. Uskon, että voisin tuoda IT-prosessitaustallani hyviäkin ratkaisuja poliittiseen päätöksentekopöytään. Pragmaattisuus ennen kaikkea.

Viestini äänestäjälle

Visionani on ketterä ja globaalien markkinoiden sekä poliittisten tilanteiden muutoksiin kyvykkäästi muuntautuva yhteiskunta, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä työllään, ideoillaan ja yrittäjyydellään.

Järkevää politiikkaa

Äänestä minua, mikäli haluat tukea vapautta, pragmaattista päätöksentekoa, prosessilähtöistä ajattelua politiikassa sekä työn palkitsevuutta.

Vaalilupaukseni

Lupaan ohjata Suomalaista politiikkaa kohti parempaa ostovoimaa ja vapaampaa markkinaa. Tulevaisuuden hyvinvoinnin tulee olla turvattu ja sitä varten tarvitsemme leikkauksia.

Linkit