305 Tero Niemi
Kaupallinen johtaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kuka?
Olen 45-vuotias kaupallinen johtaja Espoosta. Perheessämme on minun ja puolisoni lisäksi kaksi lasta ja koira. Luottamustehtävistä minulla on kokemusta Suomen toiseksi suurimman luisteluseuran puheenjohtajan tehtävistä ja Espoon tarkastuslautakunnan varajäsenyydestä.
Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri kansainvälisestä politiikasta, jonka lisäksi olen suorittanut kaupallisen Master of Business Administration -tutkinnon. Työuraa minulla on amerikkalaisessa IT-yhtiössä, vähittäispankin johtokunnasta sekä erilaisista suomalaisista IT-yhtiöistä. Olen myös toiminut työurani alkuvaiheessa yliopiston palveluksessa.
Viestini äänestäjälle
Uskon julkisen vallan ja ihmisten yksityiselämän selkeään erottamiseen: julkisen vallan ei tule tulla ydintehtäviensä ulkopuolelta ohjaamaan tai rajoittamaan ihmisten vapautta tai mahdollisuuksia elää haluamaansa elämää.
Moderni yhteiskunta vaatii julkisen vallan toimimista esimerkiksi terveydenhuollon, koulutuksen ja liikenteen alueella perinteisten oikeudenkäytön ja turvallisuuden lisäksi. Kun valtio ottaa jotain tehtäväkseen, sen tulee pyrkiä olemaan siinä mahdollisimman hyvä ja jopa maailman paras. Tämän kääntöpuolena valtion tulee olla erittäin varovainen sen suhteen mitä tehtäviä se ottaa hoitaakseen: se että jokin on hyödyllistä tai tarpeellista, ei automaattisesti johda valtion velvollisuuteen rahoittaa ja ylläpitää toimintaa, vaan kaikessa toiminnassa ensisijainen lähtökohta on ihmisten omalähtöinen toiminta omilla varoillaan. Veikkauskratia-keskustelu on erinomainen esimerkki miten julkinen valta on edennyt pitkälle vapaan kansalaistoiminnan alueelle.
Ulkopoliittisesti Suomen tulee tiivistää siteitään luonnollisimpiin viiteryhmiin lännessä. Näitä ovat esimerkiksi Euroopan Unioni ja Nato. Pienenä maana vapaakauppa on suomalaisten hyvinvoinnin elinehto ja Suomen tulee omasta puolestaan olla aktiivinen maailmankaupan vapauttamiseksi. Suomen suhde Venäjään on kokenut mullistuksen Ukrainan sodan myötä mutta pitkällä aikavälillä Venäjä on Suomen merkittävin naapuri: Nato-jäsenyyden myötä Suomen tulee löytää uusi tapa hoitaa suhteita Venäjään tasa-arvoiselta pohjalta. Nato-jäsenyydessä Suomen tulee olla aktiivinen turvallisuuskumppani ja osallistua ennakkoluulottomasti sotilasliiton yhteistyöhön.
Vaalilupaukseni
Valtion tulee keskittyä ydintehtäviinsä mutta olla niissä maailman ykkönen