29 Samuli Juntunen

Filosofian maisteri

Helsingin vaalipiiri

Kuka?

Olen politiikan, historian ja kulttuurin harrastaja Helsingin Kalliosta. Osaan soittaa luuttua ja tanssia, muuallakin kuin kotibileissä. Ja aivan julkisesti.

Muodollinen koulutukseni on Lähi-idän ja Afrikan tutkimuksen alalta. Muukin elämäni pyörii pitkälti erilaisten eksoottisten harrasteiden parissa. Veri vetää jonnekin, en tiedä mihin.

Politiikasta kiinnostuin aikoinaan koettuani syvää tyytymättömyyttä tapaan jolla tämän maan asioita hoidetaan. Nykyisen hallituksen edesottamukset eivät ole mainittavasti kohentaneet luottamustani (nykyisiä) kansanedustajia kohtaan. Kauniisti sanottuna näiden toimia voisi usein kuvailla lähinnä harrastelijamaisiksi.

Vapauden aatetta korostava liberalistinen ideologia on humanistille aika helppo ja luonteva valinta. Valtio on Suomessa ottanut roolia joka sille ei erityisemmin kuulu. Kansalaisten tarpeettomasta holhoamisesta ja kyykyttämisestä on tullut itsetarkoitus, kuten heidän rahojensa haaskauksestakin. Liberalismi tarjoaa tälle hulluudelle terveen vaihtoehdon. Liberaalipuolueen talousohjelma vastaa hyvin omia käsityksiäni järkevästä rahankäytöstä. Ja politiikassahan on pitkälti kyse rahanjaosta.

Viestini äänestäjälle

Akateemiset harrasteeni ovat liikkuneet pitkälti kansainvälisissä kuvioissa; sama aihepiiri kiinnostaa politiikassakin.

EU:sta ei tule tehdä velka- ja tulonsiirtounionia ensimmäisenä askeleena kohti liittovaltiota vaan sen tulee keskittyä turvaamaan vapaakauppaa ja vapaata liikkuvuutta. Suomen kannattaa vapaakaupan osalta integroitua paremmin EU:n kanssa. Tällä hetkellä kaupankäynti useilla tuotteilla, kuten autoilla ja alkoholilla, ei ole samalla tasolla muiden EU-maiden kanssa.

Suomalainen maahanmuuttopolitiikka ei ole aina ollut onnistunutta. Rajat ovat olleet auki turvapaikkashoppailijoille muttei esimerkiksi kansainvälisille ammatti-ihmisille jotka haluaisivat työskennellä Suomessa. Samalla puhutaan työvoimapulasta jota pitäisi lääkitä nimenomaan ulkomaisilla työntekijöillä. Turvapaikanhakijoiden vastaanottoraha on puolestaan perinteisesti ollut suurempi kuin esimerkiksi suomalaisen korkeakouluopiskelijan opintotuki. Oleskeluluvan saaneet jäävät usein elämään suomalaisen sosiaaliturvan varaan. Ne jotka eivät sitä saa jäävät kuitenkin maahan tehtailemaan loputtomasti uusia turvapaikkahakemuksia. Tässä on vähän järkeä.

Kehitysyhteistyössäkään ei ole aina osattu valita kannattavia kohteita. Rahaa on palanut turhiin ja tuottamattomiin hankkeisiin. Tehottomien ja korruptiolle alttiiden hankkeiden rahoittaminen joutaa lopettaa kokonaan. Vapaa kaupankäynti on parasta kehitysapua. Kehitysyhteistyövaroja ei pidä käyttää viennin edistämiseen vaan ne tulee kanavoida ensisijaisesti kohdealueille. Iranin kaltaisen kansalaisiaan sortavan diktatuurin kanssa ei pidä tehdä kaupallista yhteistyötä. Asekauppa Israelinkin kanssa on äärimmäisen kyseenalaista.

Eduskunnassa haluaisin osaltani olla myös vaikuttamassa siihen että kulttuurialalla on tässä maassa jonkinlaiset elinmahdollisuudet jatkossakin. Pitkä ja koetteleva korona-aika osoitti kuinka haavoittuvainen tämä ala on poikkeusaikoina. Elinvoimaisesta kansallisesta kulttuurista ja sen tekijöistä on pidettävä huolta.

Suomalaisen peruskoulutuksen taso on laskenut, ainakin jos Pisa-tutkimuksen tuloksiin on luottamista. Entisestä koulutuksen kärkimaasta on tullut tässä suhteessa vaatimatonta keskikastia. Tähän kehitykseen on syytä puuttua ajoissa. Sivistysvaltion ylläpitäminen edellyttää vahvaa peruskoulutusta.

Eduskunnassa tähän kaikkeen on mahdollista vaikuttaa.

Konkreettisia esityksiä talouden tasapainottamiseksi

Liberaalipuolueen talousohjelma on tällä hetkellä yksityiskohtaisin ja konkreettisin esitys tämän maan talouden tasapainottamiseksi. Se toisi tälle maalle yhdessä vuodessa enemmän säästöä kuin toisten puolueiden epämääräiset ja sekavat suunnitelmat 1-2 vaalikaudessa. Talousviisaat äänestävätkin Liberaalipuolueen ehdokkaita. Olen itse ollut jo vuosia pienituloinen ja tottunut venyttämään penniä äärimmilleen. Tästä kokemuksesta ja asiantuntemuksesta olisi nykyisin paljon hyötyä eduskunnassa.

Vaalilupaukseni

  1. Lupaan huolehtia Suomen ja suomalaisten eduista ja turvallisuudesta, niin EUssa kuin muissakin kansainvälisissä yhteyksissä.
  2. Lupaan ponnistella suomalaisen kansallisen kulttuurin ja sivistyksen sekä korkean koulutustason säilyttämiseksi.
  3. Lupaan taistella järjetöntä julkisen rahan haaskausta vastaan.

Tue vaalikampanjaani!

Vaalitili: FI50 3939 0039 7591 39

Viestiin laitettava: nimi, asuinkunta, yhteystieto ja lahjoituksen saaja.

Linkit