48 Sami Nummelin

BBA, Asiakaspalvelija, kryptosijoittaja

Lapin vaalipiiri

Kuka?

Olen 30-vuotias duunari ja kryptosijoittaja Rovaniemeltä. Olin Rovaniemeltä melkein kymmennen vuotta poissa – asuin tuon ajan Helsingissä, sekä ulkomailla Briteissä ja Maltalla. Työurani on myös monipuolinen, olen tehnyt sähkö- ja rakennustöiden lisäksi mm. aspa- ja myyntitöitä. Koulussa olen viihtynyt sen verran, että taskussa on talonrakennuksen ja sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinnot ammattikoulusta, sekä BBA-tutkinto ammattikorkeakoulusta.

Vapaa-aikana tykkään lukea, käydä salilla ja matkustaa. Tykkään myös kuunnella livemusiikkia, ja olenkin aina tilaisuuden tullen kiertänyt metallifestareilla ympäri Eurooppaa.

Politiikasta kiinnostuin pari vuotta sitten, ja liityin Liberaalipuolueeseen vuonna 2021. Halusin olla toiminnassa aktiivisesti mukana, ja olen toiminut Helsingin piirin sihteerinä noin vuoden ajan. Puolueessa minua kiinnosti eniten puolueohjelman johdonmukaisuus. Liberaalipuolue siis pyrkii edistämään minulle tärkeitä asioita, eli yksilönvapautta ja vapaata markkinataloutta. Vaaleihin ehdolle lähteminen oli minulle helppo päätös, sillä lähden muutenkin ennakkoluulottomasti kokeilemaan uusia asioita!

Viestini äänestäjälle

Minulle kaikkein tärkein poliittinen tavoite on tasapainottaa valtion budjetti. Se on minulle erityisen tärkeää siksi, että vastuullamme taata, että myös tulevilla sukupolvilla on rikas ja turvallinen maa jossa he voivat elää vapaasti. Pystyäksemme varmistamaan hyvinvointiyhteiskunnan jatkuvuuden, meidän täytyy pikimmiten saada valtiontalous kuntoon. Liberaalipuolueen leikkauslista olisi tässä erinomainen työkalu, ja toimeenpanisin meidän leikkauslistan kokonaisuudessaan jos siihen saisin mahdollisuuden.

Rohkeaa politiikkaa

Talouden ongelmia ei ratkaista kuvitteellisella talouskasvulla tai vähäosaisten tukia leikkaamalla. Valtapuolueet ovat näyttäneet, että he eivät ole valmiita tekemään niitä kipeitä päätöksiä joiden avulla voimme vielä selvitä tästä tilanteesta ilman suuria vaikeuksia. Tarvimme selkeitä ja toteutuskelpoisia suunnitelmia, ja rohkeat toteuttajat niille. Näitä suunnitelmia ja toteuttajia löytyy Liberaalipuolueesta. Äänestä siis meidät eduskuntaan!

Vaalilupaukseni

  1. Valtion velkaantumisen pysäyttäminen leikkauksilla. Valtiontalous nojaa liikaa velkaan, ja velan hinta on odotettavasti noussut huomattavasti.
  2. Sääntelyn ja monopolien purku. Vapaa kilpailu takaa sen, että kuluttaja voittaa aina.
  3. Virtuaalivaluuttojen aseman edistäminen maksuvälineinä. Virtuaalivaluutat ovat tulleet jäädäkseen, ja meidän kannattaa olla ensimmäisten joukossa niitä ottamassa käyttöön.

Linkit