129 Rauno Miettinen

Kirvesmies, vapaa-ajattelija

Savo-Karjalan vaalipiiri

Kuka?

Olen 56-vuotias 4 lapsen isä. Harrastan jalkapalloa, sählyä, hiihtoa, politiikkaa ja musiikkia. soitan eri kokoonpanoissa kitaraa ja laulan. Olen koulutukseltani Yo-merkonomi ja Kirvesmies (rakennusalan ammattinimike) Minulla on lemmikkinä 2 kissaa. Lukioaikana ja hieman sen jälkeenkin olin poliittisesti aktiivinen. sitten tuli muutaman 10 vuoden tauko. Nyt kiinnostus ja tekeminen politiikassa jälleen vahvaa. Poliittisia esikuvia: Urho Kekkonen, Pertti Linkola ja Carl Gustaf Emil Mannerheim

Viestini äänestäjälle

Haluan kehittää suomalaista yhteiskuntaa yksilönoikeuksilta vapaammaksi. Kohti kansalaisyhteiskuntaa.

Mielestäni on hyvin vanhanaikaista määritellä poliittista asemoitumista oikeisto/vasemmistoakselille. Se kuvaa huonosti nykyajan poliittista atmosfääriä. Toki on olemassa vanhat sosialistiset ja oikeistolaiset puolueet. Osa arvoistani sijoittuu vasemmalle ja osa oikealle, minkä suunnan näkemys kussakin asiassa milloinkin, asiantuntijoiden enemmistön mukaan, parhaiten palvelee yhteiskuntaa.

Vahvin agendani tällä hetkellä on suomalainen päihdepolitiikka. Olen nyt jo muutaman vuoden syventynyt maailmalla vallitsevaan päihdepolitiikkaan ja sen muutoksiin. Olen tarkastellut kieltolain vaikutuksia niin hyvässä kuin pahassa. Pohtinut ja alkanut työstää mallia lakimuutokselle. Jolla saavutetaan parempia tuloksia, niin rikollisuuden torjunnassa kuin päihdeongelmaisten hoidossa. Tulen julkaisemaan tämän lakiehdotukseni ennen vaaleja.

Ympäristöpolitiikka

Merkittävin nykyisessä maailmantilanteessa. Vihreä siirtymä on menestymisemme avain. Maailman ensimmäinen hiilineutraali maa, antaa viestin maailmalle vahvasta osaamisesta teknologiassa ja ympäristöasioissa.

Talouspolitiikka

Vihreä talous luo valtavan markkinataloudellisen edun. Tuo investointeja Suomeen. Vientikaupassa saamme vihreästä siirtymästä valtavan markkinaedun, kaikessa mitä tuotamme. Maailmassa on valtavat markkinat ympäristöystävällisille hyödykkeille.

Päihdepolitiikka

Kieltolaki on juurisyy. Luo tilan laittomille markkinoille. Stigman joka syrjäyttää. Mahdollisti Talibanin rahoittamaan vallankaappauksen. Säädellyt markkinat vähentävät rikollisuutta. Päihteiden käyttöä pystytään seuramaan. Päihderiippuvuuksien syntymistä voidaan ennaltaehkäistä.

Tue vaalikampanjaani!

Vaalitili: FI78 5158 1520 0177 47

Viestiin laitettava: nimi, asuinkunta, yhteystieto ja lahjoituksen saaja.

Vaalilupaukseni

  1. Lupaan tehdä työtä suomalaisen hyvinvoinnin ja menestymisen eteen.
  2. Lupaan perustaa päätöksenteon tutkitun tiedon pohjalle.
  3. Lupaan vastustaa ja purkaa hyvävelikerhojen korruptiota.

Linkit