144 Mira Nieminen

Ekonomi, tohtorikoulutettava

Hämeen vaalipiiri

Kuka?

Olen 37-vuotias ekonomi ja suorapuheinen kolmen lapsen äiti. Olen tehnyt aiemmin erilaisia myyntitöitä, ja viime vuonna valmistuin Tampereen yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi pääaineena taloustiede. Minulla on jatko-opintopaikka Jyväskylän yliopistossa taloustieteen tohtoriohjelmassa siltä varalta, etten tule valituksi kansanedustajaksi. Tällä hetkellä olen vielä vanhempainvapaalla viime kesänä syntyneen Hugo-poikamme kanssa.

Lähdin eduskuntavaaliehdokkaaksi tutustuttuani Liberaalipuolueen #LeikattavaaLöytyy-vaihtoehtobudjettiin ja puolueohjelmaan. Liberaalipuolue yhdistää vasenta ja oikeaa, tietoa ja analyyttista ajattelua todella tervetulleella tavalla. Poliittisen päätöksenteon tulisikin perustua tutkittuun, ajantasaiseen tietoon, eikä perittyihin mielipiteisiin.

Viestini äänestäjälle

Mielestäni asioita on voitava laittaa tärkeysjärjestykseen. Omasta mielestäni on esimerkiksi tärkeämpää käyttää julkisia varoja terveydenhuoltoon kuin tukea huippu-urheilua. Myös varojen kohdistaminen vaikkapa ennaltaehkäisevään nuorisotyöhän hyödyttää suuresti koko yhteiskuntaa, kun taas oopperan, golfin tai harrasteilmailun tukemiselle on vaikeampi löytää painavia yhteiskunnallisia perusteita. Ainahan leikkauksista joku älähtää. Lobbareiden sijaan kansan tulisi kuitenkin olla se taho, joka asioiden tärkeysjärjestyksestä päättää.

Ensin on siis selvitettävä, mitä halutaan, mitä tavoitellaan. Sen jälkeen on kysyttävä, miten kuljetaan kohti tavoitteita. Tähän vastataksemme tulee uppoutua tutkimustietoon ja kuunnella niitä ihmisiä, joilla on aiheesta käytännön kokemusta, kuten alan työntekijöitä. Muistetaan kuunnella niitäkin, joiden näkemykset eivät sovi omaan puolueideologiaan. Kolmanneksi tehdään uusi sukellus tutkimustietämykseen, sillä asiantuntijoiden todellinen kuunteleminen tuo yleensä uusia näkökulmia tai tiedonlähteitä. Sitten seuraa loogista päättelyä (tätä on suotavaa hiukan soveltaa myös kaikissa edellä mainituissa vaiheissa) ja maalaisjärjen käyttöä. Muodostetaan näkemyksiä, ehdotuksia, tulevaisuuden skenaarioita. Seuraavassa vaiheessa nämä esitetään em. asiantuntijoille, joilta kerätään kommentteja. Tämä on hyvin tärkeä vaihe, ja asiantuntijoiden kommentteihin tulisi tutustua huolella (oma puolueideologia sivuun työnnettynä), ja niiden perusteella omiin ehdotuksiin tulisi tehdä muutoksia.

Anna äänesi kuulua

Muista äänestää! Äänestä tulevaisuutta varten, älä menneisyyden takia. Liberaalipuolue on tulevaisuuden vaihtoehto.

Vaalilupaukseni

  1. Ennaltaehkäisy on tehokkaampaa kuin tuhojen korjaaminen.
  2. Tärkeimmät hyvinvointipalvelut on turvattava kaikille.
  3. Saastuttaja maksaa.

Linkit