119 Jalmari Kovaleff

Opiskelija

Varsinais-Suomen vaalipiiri

Kuka?

Olen 25-vuotias opiskelija, partiolainen ja moottoripyöräilijä. Opiskelen ammattikoulussa sähköasentajaksi, päädyin sinne lukion, yliopiston ja ammattikorkeakoulun kautta. Olen ollut Liberaalipuolueen jäsen vuodesta 2015, ja olen aktiivisesti seurannut politiikkaa lukioajoista asti.

Viestini äänestäjälle

Toivoisin, että Suomen talous pystyttäisiin tasapainottamaan ilman, että valtion ydintehtävistä ja peruspalveluista ei tarvitsisi leikata. Haluaisin varmistaa hyvinvointivaltion säilymisen kenties nykyistä suppeampana, mutta tehokkaampana ja paremmin optimoituna. Toivoisin että puolueemme voisi tuoda uusia tuulia ja raikkautta Suomen varsin vakiintuneeseen puoluekenttään.

Maailma muuttuu vain äänestämällä

Ääni pienpuolueelle ei ole hukattu ääni. Hukattu ääni on ääni puolueelle, jonka kanssa ei ole samaa mieltä mutta äänestää silti koska kuvittelee että pienpuolueilla ei ole mahdollisuutta. Muutos ei tapahdu, se tehdään. Äänestäminen on teko, tee teko muutoksen puolesta!

Vaalilupaukseni

Lupaan perustaa päätöksentekoni parhaaseen mahdolliseen saatavilla olevaan tietoon.

Linkit