Ville Heikkinen 124

Sovelluskehittäjä

Hyvinkää

Olen 32-vuotias sovelluskehityksen ammattilainen. Suoritan työni ohella tietojenkäsittelytieteen maisteriin tähtääviä opintoja Helsingin yliopistossa. Vapaa-ajalla minua kiinnostaa tiede, teknologia, ruoanlaitto, koiraharrastukset, luonnossa liikkuminen ja metallimusiikki.
Kuntavaalien myötä osallistun politiikkaan ensimmäistä kertaa. Koen että Suomessa vuoden 2008 tapahtumista alkanut alamäki ei ole nykyisten päättäjien käsissä ottamassa parempaa suuntaa. Nykyisen hallituksen päätösperuutukset ja julkisen keskustelun kohdistuminen tuulivoiman infraääniin olivat minulle viimeinen niitti. Jos minä en asetu ehdolle, kuka järjen ääni sen tekee?
Kunnallispoliittinen missioni on hyvin yksinkertainen. Kaiken päätöksenteon perustana on vapaus, vastuu ja tasa-arvo.
Haluan katkaista kotikuntani velkarahotteisen taloudenpidon. Haluan olla kasvattamassa Hyvinkään asukaslukua ja kunnan nettotuloja veroprosenttia nostamatta. Haluan olla kehittämässä Hyvinkäästä Uudenmaan elinvoimaisinta kuntaa. Haluan omilla toimillani rakentaa Hyvinkäästä Uudenmaan houkuttelevinta kuntaa. Haluan että Hyvinkään peruspalvelut ovat korkeatasoisia ja kaikkien kuntalaisten saatavilla. Ennen kaikkea, haluan että Hyvinkää kukoistaa.
Ääni minulle on ääni norminpurulle, järkiperäiselle ja avoimelle päätöksenteolle sekä tinkimättömälle loogiselle päättelylle.
Ville Heikkinen

Ville Heikkinen

Ehdokkaan vaalikonevastauksia