314 Raija Virta

Julkishallinnon tarkastaja

Uudenmaan vaalipiiri

Kuka?

Arvoisa äänestäjä,

Olen kauppatieteiden maisteri, laskentatoimi pääaineena. Oikeustieteen opinnot olen suorittanut myöhemmällä iällä ja OTM – tutkintotodistuksen saan tämän kevään aikana Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta. Olen opiskellut takavuosina myös tekniikkaa Tampereen teknillisessä oppilaitoksessa.

Perheeseemme kuuluu puoliso ja kaksi aikuista, Otaniemessä tekniikkaa opiskellutta lasta, jotka ovat helsinkiläistyneet. Lisäksi 3-vuotias lapsenlapsi, pikkuinen tyttö, joka on minulle hyvin rakas.

Toimin Kokoomuksen kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2001 lähtien neljän nelivuotiskauden ajan. Myös muissa kunnallisissa ja ylikunnallisissa luottamustehtävissä toimin näinä vuosina.

Virkaurani olen tehnyt pääosin Helsingissä julkishallinnon tarkastajana.

Aiempina vuosina työskentelin yksityissektorilla mm. tietohallinnon suunnittelijana ja pääkirjanpitäjänä. Tätä ennen mm. teollisuudessa työnjohtajana ja laboratorion esimiehenä.

Harrastukseni on viime vuosina ollut lähinnä oikeustieteen opiskelu ja muiden auttaminen oikeudellisissa kysymyksissä.

Viestini äänestäjälle

Suomeen kaivataan sekä liberaaleja arvoja että liberaalia talouspolitiikkaa.

Hyvinvointiyhteiskuntamme rahoitus on vaarantumassa, koska työikäisten määrä pienenee koko ajan. Suomessa on korkea kokonaisveroaste. Lisäkustannuksia aiheutuu jatkuvasti kasvavan valtionvelan korkomenojen kasvusta. Valtion alijäämä, yhdessä heikon talouskasvun, heikon tuottavuuskehityksen ja epäsuotuisan väestönrakenteen kanssa ei ennusta hyvää tulevaisuutta ilman muutosta.

Liberaalipuolue tarjoaa realistisen ratkaisun näihin ongelmiin. Valtion menoja on priorisoitava. Verovarat on kohdennettava valtion ydintoimintoihin, kuten terveydenhuoltoon, sisäiseen- ja ulkoiseen turvallisuuteen sekä koulutukseen

Julkinen talous on tasapainotettava, velkaantuminen pysäytettävä.

Verotusta kevennettävä ja sen painopiste on siirrettävä haittojen ja kulutuksen verottamiseen.

Valtion roolia pienennettävä – leikkaamatta kuitenkaan koulutuksesta, terveydenhuollosta tai sosiaaliturvasta.

Sananvapautta tai mielipiteen vapautta ei pidä ainakaan enempää rajoittaa.

Toimivan oikeusjärjestelmän keskeisiä tunnusmerkkejä ovat tehokkuus, laatu ja
riippumattomuus. Yksittäistapauksilla on merkitystä!

Oikeudenkäyntikulut on kohtuullistettava.

Julkisyhteisöjen avoimuutta tulee lisätä.

Korruption torjuntaan ja paljastamiseen on panostettava tosissaan.

Vaalilupaukseni

Talous tasapainoon. Vähemmän byrokratiaa, sääntelyä ja holhousta. Oikeusjärjestelmä toimivaksi.

Tue vaalikampanjaani!

Vaalitili: FI59 1487 5000 0360 11

Viestiin laitettava: nimi, asuinkunta, yhteystieto ja lahjoituksen saaja.

Linkit