240 Timo Kervinen

opiskelija

Uudenmaan vaalipiiri

Olen 28-vuotias maailmoja matkannut mies. Vuosia maailmalla matkatessa ja eri kulttuureihin tutustuessa olen nähnyt ja kokenut miten paljon hyvää ne voivat tarjota myös meidän kauniiseen kotimaahamme. Suomi on todella hieno ja hyvä maa, mutta paljon on vielä parannettavaa.

Valtiomme velkaantuu kovaa tahtia, eikä verojen jatkuva korotus hidasta velkaantumista lainkaan. Koen, että verotusta on tarkasteltava toiselta suunnalta, ja korotusten sijaan on suotavaa tarkastella niiden laskemista ja verojen laskun ekonomista vaikutusta. Suurennuslasin alle ottaisin erityisesti tuloveron sekä perintöveron. Usean tutkimuksen mukaan, ihanteellinen maksimiveroprosentti on noin 30-40% luokkaa; se lisää ihmisten kulutusta ja täten myös lisää yritystoimintaa kulutuksen tarpeisiin vastaten. Perintöverotus on jo aiheena aivan järjetön, miksi me verotamme asioista, joista on jo aiemmin maksettu verot moneen kertaan?

Lisäksi kiinnittäisin huomion Alkon sekä Veikkauksen monopolin kaatamiseen. Valtion tehtävä ei ole kaitsia ihmisiä, kuin pieniä lapsia vaan olemme ihmisinä kykeneviä tekemään omat päätöksemme alkoholin sekä uhkapelien suhteen. Monopolien poisto toisi myös huomattavat verovarat Suomeen, tällä hetkellä ne hiipuvat Viron viinaralliin sekä Maltalaisten nettikasinoiden taskuun.

Lisää ideoitani voit lukea nettisivuiltani osoitteesta www.timokervinen.fi

Ehdokkaan vaalikonevastauksia