237 Joni Ojala

opiskelija

Uudenmaan vaalipiiri

Olen 21-vuotias politiikan ja kansainvälisten suhteiden opiskelija Nurmijärveltä. Ennen opiskelua toimin Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n toimistosihteerinä vuoden, siviilipalvelushenkilönä.

Politiikkaan lähdin vuonna 2016, kun Liberaalipuolue rekisteröitiin puoluerekisteriin. Olin pitkään etsinyt itselleni poliittista kotia ja ennen liberaaleja, ei yksikään Suomen puolueista napannut omalle kohdalle täysin. Oltuani puolueen rivijäsenenä, minut äänestettiin seuraavana vuonna puoluehallitukseen.
Puoluehallituksen lisäksi olen toiminut pitkään puolueen Uudenmaan piirin hallituksen jäsenenä. Piirijärjestön lisäksi toimin Liberaalinuoret ry:n puheenjohtajana.

Vuoden 2017 kunnallisvaaleissa olin ehdolla Nurmijärvellä, missä puolueemme toimi vaaliliitossa Suomen Keskustan kanssa. Vaikka ääneni eivät riittäneet valtuustopaikkaan, olen yhteisen valtuustoryhmämme varajäsen, sekä elinvoimalautakunnan varajäsen.

Intoni paikallispolitiikkaan lähti paikallisen nuorisovaltuuston kautta, jonka myötä sain osallistua kunnan päätöksentekoon edustamalla nuorisovaltuustoa valtuuston kyselytunneilla, sekä aktiivisena jäsenenä mm. lukiotyöryhmässä. Olin aktiivisesti mukana myös KUUMA-kuntien yhteisessä nuorisovaltuustossa.

Järjestötoiminta on ollut pitkään suuri osa elämääni ja rivijäsenyyksiä, sekä hallitusvastuita on onnistunut vuosien varrella kertymään ehkä jopa liikaa. Opiskelujen myötä tämä ei kuitenkaan ole liiaksi helpottunut, sillä minut äänestettiin yliopistossa oman ainejärjestöni hallitukseen jouluna 2018.

Lähden ehdolle eduskuntavaaleissa, sillä uskon, että nuoresta iästä huolimatta tietoni ja taitoni edustavat sitä suuntaa, mitä päätöksenteossa tarvitaan. Suomi tarvitsee vapaampaa ja vastuullisempaa politiikkaa, jolla jo valmiiksi hienoa maatamme saadaan vietyä jälleen pienen askelin kohti parempaa suuntaa. Ei jäädä kiinni eiliseen, vaan tähdätään meille kaikille parempaan huomiseen.

Ehdokkaan vaalikonevastauksia